Käyttöehdot

Sivuston tarkoitus

Sivuston ensisijainen tarkoitus on tukea rautatieharrastusta havaintojen, aikataulu- ja kulkutietojen perusteella. Sivuston tietojen käyttäminen kaikissa junaturvallisuuteen vaikuttavissa tehtävissä on ehdottomasti kielletty.

Sivuston käyttäminen

Sivuston käyttäjän on noudatettava sivuston käyttöehtoja sekä mahdollisesti muita sivustolla annettuja ohjeita. Sivustolla esitettyjen tietojen automaattisesti tapahtuva siirtäminen toisille sivustoille on kielletty.

Rekisteröityminen

Rekisteröitymällä sivuston käyttäjäksi käyttäjällä on mahdollisuus käyttää mm. sellaisia toimintoja, joissa käyttäjä voi tuottaa sivustolle sisältöä esimerkiksi tekemällä havaintoja. Osa toiminnoista voi olla tarjolla myös vain osalle rekisteröityneistä käyttäjistä erillisen ylläpitäjän tekemän päätöksen mukaisesti. Rekisteröitymisen yhteydessä käyttäjän on annettava oikea nimi ja toimiva sähköpostiosoite. Puutteellisilla tai selvästi virheellisillä tiedoilla luodut käyttäjätilit poistetaan ilman ennakkovaroitusta.

Tietojen julkisuus

Sivustolle lisätyt havainnot ovat kaikkien sivuston käyttäjien nähtävissä. Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisäksi hakea havaintoarkistosta vanhoja havaintoja, jotka eivät enää näy viimeisimpien havaintojen joukossa. Havainnon yhteydessä näkyy myös havainnon tekijä.

Tietojen oikeellisuus

Ylläpitäjä ei ole vastuussa sivustolla näkyvien tietojen oikeellisuudesta. Havainnot ovat sivuston rekisteröityneiden käyttäjien tekemiä, kulku- ja aikataulutiedot tulevat Fintrafficin rajapinnasta. Ylläpitäjä ei vastaa mahdollisista tiedonsiirtovirheistä tai muista ongelmista, joiden seurauksena sivustolle saatavat ulkoiset tiedot voivat näkyvät väärin tai puutteellisesti.

Tietojen säilytys

Sivustolle lisätyt havainnot pyritään säilyttämään sivustolla mahdollisimman pitkään. Ylläpitäjä ei kuitenkaan vastaa hävinneistä tiedoista esimerkiksi mahdollisen palvelinrikon tai muun toimintahäiriön sattuessa. Rekisteröityneen käyttäjän on mahdollista varmuuskopioida sivustolle syöttämänsä havainnot itselleen.

Käyttäjätilin poistaminen

Käyttäjätili voidaan poistaa käytöstä tilapäisesti tai kokonaan ylläpitäjän päätöksellä, mikäli käyttäjä häiritsee sivuston käyttämistä, rikkoo sivuston käyttöehtoja tai aiheuttaa muuta haittaa sivustolle. Rekisteröitynyt käyttäjä voi pyytää käyttäjätilinsä poistamista, mutta käyttäjän lisäämiä havaintoja ei poisteta sivustolta. Niistä kuitenkin poistetaan käyttäjätiedot. Ota yhteyttä palautelomakkeen avulla.

Vastuukysymykset

Käyttäjä käyttää sivustoa täysin omalla vastuulla. Ylläpitäjä ei ole missään tilanteessa korvausvelvollinen sivuston suoraan tai välillisesti aiheuttamista vahingoista.

Sivuston tila

Sivusto on käytössä toistaiseksi. Sivusto voidaan lakkauttaa ylläpitäjän päätöksellä myös ilman erillistä ilmoitusta. Ylläpitäjä ei vastaa mahdollisista käyttökatkoista, jotka estävät sivuston käytön kokonaan tai osittain. Yli tunnin kestävistä huoltokatkoista pyritään tiedottamaan etukäteen, mikäli mahdollista.

Muutokset käyttöehtoihin

Käyttöehtoja voidaan muuttaa tarvittaessa. Uudet käyttöehdot tulevat näkyviin sivuston normaalin käytön yhteydessä ilman käyttäjän toimia. Mikäli käyttäjä ei hyväksy uusia ehtoja, on hänen lopetettava sivuston käyttö.